Karpalon isompien mäkien käyttökielto vaikuttaa merkittävästi Etelä-Suomen mäkihyppytoimintaan

Lahden kaupungin liikuntapalveluiden tiedote Karpalon K25- ja K38-hyppyrimäkien tilapäisestä käyttökieltosuosituksesta aiheuttaa Etelä-Suomen mäkihypyn junioritoiminnalle merkittävää haittaa. Lahden Hiihtoseuran juniorien lisäksi mäissä harjoittelee junioreita viikoittain muiden muassa Helsingistä ja Kouvolasta. Lisäksi aktiivinen kilpailutoiminta...

Lahden kaupungin liikuntapalveluiden tiedote Karpalon K25- ja K38-hyppyrimäkien tilapäisestä käyttökieltosuosituksesta aiheuttaa Etelä-Suomen mäkihypyn junioritoiminnalle merkittävää haittaa. Lahden Hiihtoseuran juniorien lisäksi mäissä harjoittelee junioreita viikoittain muiden muassa Helsingistä ja Kouvolasta. Lisäksi aktiivinen kilpailutoiminta joutuu tauolle.

Karpalon hyppyrimäet ovat aktiivisessa harjoituskäytössä ja on kriittinen osa Lahden Hiihtoseuran sekä koko Etelä-Suomen mäkihypyn ja yhdistetyn toimintaa. Juniorien viikkoharjoituksia mäissä pidetään kolmesti. Lisäksi mäissä harjoittelee kerran viikossa aikuisten mäkihyppykoulu.

”Olemme yli kymmenen vuoden ajan kehittäneet toimintaamme kestävästi ja rakentaneet mäkihypyn ja yhdistetyn harjoituspolkua kaikissa seitsemässä Lahden mäessä. Juniorimäärämme on moninkertaistunut. Toiminnan keskiössä on ollut myös olosuhteista huolehtiminen ja kunnossapitäminen. Olemme tiedostaneet korjaustarpeen jo pidempään ja pyrkineet tuomaan asian esille eri tahoille”, sanoo Lahden Hiihtoseuran mäkihypyn ja yhdistetyn jaoston puheenjohtaja Matti Tiira.

Karpalon mäet, kuten myös koko Lahden seitsemän mäen kokonaisuus, toimii merkittävänä valtakunnallisena mäkikeskuksena. Mäistä hypätään yhteensä yli 55 000 hyppyä vuodessa, yli 1000 hyppyä viikossa. Kokonaisuudessa mukana on ympärivuotinen seura- ja aluetoiminta sekä aktiivinen kilpailutoiminta aluetasolla, valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin. Viikoittain mäissä harjoittelevien määrä yli 60 hyppääjää.

”Nyt suositeltu käyttökielto peruu tulevilta kuukausilta viikkoharjoittelun ohella yhdistetyn Leevi Mutru Cupin kesäkisat, joissa oli ollut yli 60 kilpailijaa sekä todennäköisesti myös valtakunnallisen Latu Lentoon -leirin lähes 100 nuorelta hyppääjältä”, jatkaa Tiira.

Isojen mäkien puolella HS70-mäki on toistaiseksi kiinni mäkikatsomoremontin vuoksi.

Mäkien sulkeminen vaikuttaa taloudellisesti ja toiminnallisesti

Lahti, niin olosuhteiden kuin Lahden Hiihtoseuran aktiivisen toiminnan vuoksi, on vetänyt puoleensa mäkihypyn ja yhdistetyn urheilijoita. Lahteen muutetaan olosuhteiden perässä pääosin lukioikäisestä alkaen maajoukkueurheilijoihin asti. Mäkihyppääjän polulta on kasvettu viimeisen aallon aikana maailmancupia kiertäviksi urheilijoiksi.

K25- ja K38-mäkiä ei eteläisestä Suomesta juuri löydy. Kouvolassa on K25-mäki ja siitä seuraava K45-mäki löytyy Jämsänkoskelta. Hyppymäärät vähenevät merkittävästi nuorilla urheilijanaluilla. Harjoitusten peruminen Lahdesta aiheuttaa taloudellisia tappioita LHS:n mäki- ja yhdistetyn jaostolle ja lisäkuluja vanhemmille, mikäli juniorien harjoittelu halutaan turvata.

”Korvaavaa toimintaa on vaikea järjestää. Olemme hyvin harmissamme ja huolissamme tilanteesta, joka on ollut keskusteluissa aikaisemminkin. Jaostona olemme antaneet lausuntoja Karpalon mäkien uusimisesta yli 10 vuoden ajan. Niitä on toki korjattu, mutta vain nämä välttämättöminä tehdyt korjaukset eivät ole pelastaneet tilannetta”, kertoo Matti Tiira, joka on johtanut seuran mäkitoimintaa vuodesta 2017.

Tapahtumat ovat merkittävä osa kaikkien Lahden mäkien käyttöä ympäri vuoden. Lahdelle on myönnetty kansainväliset Masters-urheilijoiden talvikisat vuodelle 2028. ”Winter World Masters Games” -kilpailuohjelmaan kuuluvat pakollisina lajeina myös mäkihyppy ja yhdistetty, joissa vanhimmat ikäluokat kilpailevat K38-kokoisissa mäissä. Lahden Hiihtoseuran mäki- ja yhdistetyn jaosto odottaa lopullista raporttia mäkien kunnosta Lahden kaupungilta.

Toiveena on, että tuleva kuntotutkimuksen loppuraportti antaa selkeät suuntaviivat tarvittaville toimenpiteille, ja että Karpalon mäkien merkittävä korjausrakentaminen tai uudelleen rakentaminen käynnistetään viipymättä.

Lisätietoja

Puheenjohtaja Matti Tiira, Lahden Hiihtoseuran mäkihypyn ja yhdistetyn jaosto, tiiramatti@gmail.com, 050 552 2640 

© 2024 Lahden Hiihtoseura