Ampumahiihtäjät avasivat kisakauden erinomaisesti Kontiolahdella

Kontiolahden GP-kisat starttasivat ampumahiihtäjien kisakauden kotimaassa. Lahden Hiihtoseuran 15 urheilijan joukkue palasi kotiin 13 palkintopallisijoituksen kanssa. Niistä kuusi oli voittoa.  Kontiolahden ohjelmassa oli kaksi pikakilpailua. Suurimmat panokset kohdistuivat lahtelaisittain Kaapo Saarisen edesottamuksiin,...

Kontiolahden GP-kisat starttasivat ampumahiihtäjien kisakauden kotimaassa. Lahden Hiihtoseuran 15 urheilijan joukkue palasi kotiin 13 palkintopallisijoituksen kanssa. Niistä kuusi oli voittoa. 

Kontiolahden ohjelmassa oli kaksi pikakilpailua. Suurimmat panokset kohdistuivat lahtelaisittain Kaapo Saarisen edesottamuksiin, sillä kisat toimivat valintakilpailuina joulukuun Sveitsin ja Italian IBU Junior Cupiin. Saarinen oli iskussa voittaen M21-sarjan lauantaina ja ollen sunnuntaina toinen.

Valmentaja Jari Karinkannan mukaan lauantai sujui lahtelaisittain muutoin hieman alavireisesti. 

”Olosuhteet sekä järjestäjien ”virheet” vaikuttivat lopputuloksiin. Junioreiden kisan aikana alkoi kova räntäsade, eivätkä meidän sukset oikein toimineet siinä kelissä. Samaan aikaan ammuntataulujen valot sammuivat. Penkalla näkyvyys oli varsin huono. Onneksi silti saimme ihan kohtuu tuloksen”, kertoi Karinkanta. 

Sunnuntaina sukset olivat huippuluokkaa, ammunta oli lauantaita parempaa ja kokonaistulos kirkastui huimasti. 

Viikonlopun aikana kahdesti palkintopallille kipusivat M19-sarjassa Elmo Kähkönen jaN13-sarjassa Iisa Uski, joista molemmat nappasivat lauantaina kakkossijat ja ylsivät voittoihin sunnuntaina.  M13-sarjassa Otso Heinikainen oli lauantaina kolmas. 

Sunnuntaina tuoreita kasvoja palkintopallilla olivat M13-sarjassa Ossi Ruuda, 3:s, M15-sarjassa voittajaksi hiihtänyt Leo Peltomaa, N15-sarjassa Lina Kutinlahti, 2:s ja N17-sarjan voittajaksi noussut Ella Lehtisuo.

Karinkanta nostaa esille hyvän harjoituskauden merkityksen tuloksen tekemisessä.

”Olemme tehneet koko kesän isolla porukalla töitä ja haastettu kaveria treeneissä. Lisäksi saimme nuorimpaan eli 13-sarjaan uusia urheilijoita, joista osa vasta opettelee lajia ja silti jo tulee hyviä tuloksia. Lisäksi M/N17-sarjalaisilla tuli tälle kaudelle kaksi uutta asiaa: pystyammunta ja aseen kantaminen, jotka vaikuttavat merkittävästi kisanlopputulokseen. Olemme näissäkin asioissa vähintäänkin hyvin mukana, kun verrataan kilpakumppaneihin”, lopettaa tyytyväinen Karinkanta.  

Rasmus Lammi urheilee toista kauttaan M17-sarjassa. Viikonlopun saldoksi tuli kolmos- ja ykkössijat. Onnistumiseksi Lammi mainitsee lauantaina makuuammunnat ja sunnuntaina hiihtovauhdin. 

”Kehitettävää olisi pystyammunnan varmuudessa ja kisataktiikan hiomisessa hiihtovauhdin kovuuteen liittyen. Tältä kisakaudelta odotan SM-kultaa ja podiumsijaa Baltic Biathlon Cupissa”, kertoo Lammi. 

Lukio-opinnot aloittaneen urheilijan harjoitusmääriä on nostettu maltillisesti tälle kaudelle. 

”Harjoituskaudella olen yrittänyt treenata mahdollisimman paljon palautumisen rajoissa. Treenaaminen on koostunut suhteellisen tasapuolisesti ammunnasta ja hiihtokunnon parantamisesta”, lopettaa Lammi.

Ampumahiihtäjien seuraavat kilpailut käydään Imatralla 14.-15.12.2025, kun vuorossa on kansainvälisen Baltic Biathlon Cupin osakilpailu. 

Lauantain tulokset 

Sunnuntain tulokset 

© 2024 Lahden Hiihtoseura