Lahden Hiihtoseuran yhdistetyn kesäkisasarjalla on kysyntää. Sunnuntaina 11.8. kisa keräsi ns. peruskisan ennätysosallistujamäärän, kun mukana oli 69 junioria kuudesta eri seurasta. Lahden Hiihtoseuran Leevi Mutru Cup on tarjonnut neljän kilpailun...
Lahden Hiihtoseuran yhdistetyn kesäkisasarjalla on kysyntää. Sunnuntaina 11.8. kisa keräsi ns. peruskisan ennätysosallistujamäärän, kun mukana oli 69 junioria kuudesta eri seurasta.
Lahden Hiihtoseuran Leevi Mutru Cup on tarjonnut neljän kilpailun kesäkisasarjan vuodesta 2019 alkaen. Paimion Urheilijoiden mäkihyppääjät ovat olleet kasvuvuosien aikana tiiviisti mukana kilpailemassa ja kehittämässä toimintaa yhdessä Lahden Hiihtoseuran kanssa.
”Leevi Mutru Cup on ollut meille erinomainen kisakokonaisuus kesien aikana. Olemme saaneet houkuteltua hyppääjiä kisoihin matalalla kynnyksellä – monelle nämä ovat olleet ensimmäiset kisat. Ja aina on haluttu tulla uudestaan”, iloitsee Paimion Mäkihyppääjien aktiivinen toimija Valtteri Schleutker.
Kilpailujen lisäksi paimiolaiset harjoittelevat mielellään Lahdessa, koska mäkiverkosto mahdollistaa kokeilut isommista mäistä pienellä kynnyksellä.
”Lahdessa on erinomainen erikokoisten mäkien verkosto. Yhdistämme kisoihin aina leiripäivän ja tänäänkin viisi hyppääjäämme valloitti jälleen suurempia mäkiä Lahdessa. Ja tietysti on tosi tärkeää, että on kisoja ylipäänsä. Kilpailemaan oppii kilpailemalla ja tällä hetkellä Suomessa ei kovin paljon kisoja ole kesäkaudella. Kokonaisuudessaan, olemme tosi tyytyväisiä mahdollisuuksiin, joita Lahden mäet ja Leevi Mutru Cup meille tarjoaa”, päättää Schleutker.
Kesäkauden toinen Leevi Mutru Cup kilpailtiin Lahden Urheilukeskuksessa vaihtelevassa säässä. Ukkonen keskeytti kilpailun vajaaksi tunniksi, mutta sinnikkäät nuoret mäkihypyn ja yhdistetyn harrastajat malttoivat odottaa selkeämpää keliä ja saivat omat suorituksensa päätökseen niin mäki- kuin maastojuoksuosuuksilla.
HS70-mäessä kilpailtiin 20 urheilijan joukolla ja ensimmäistä kertaa sarja jaettiin alle- ja yli 16-vuotiaisiin. Yli 16-vuotiaiden sarjan voitti hienolla juoksulla Lahden Hiihtoseuran monitaituri Korawik Saendee. Heta Hirvonen oli toinen ja Emilia Vidgren kolmas. Alle 16-vuotiaiden kilpailu oli erittäin kovatasoinen. Tiukan mäkiosuuden voittanut LHS:n Pyry Keskinen taipui lopulta neljänneksi, kun edelle kiilasivat hurjat juoksuajat kirjanneet Helsingin Mäkihyppääjien Noel Ekholm ja LHS:n Arttu Juutila. Kolmas oli LHS:n Aapo Komonen.
K38-mäessä nähtiin tuttu voittaja, kun LHS:n Aleksi Lappi vei mäkiosuuden nimiinsä ylivoimaisesti. Juoksuosuudella Lappi piti ykköspaikkansa. Toiseksi nousi upealla juoksulla sijalta 10. lähtenyt Tampereen Pyrinnön John Dahm. Kolmanneksi urheili Lahden Timi Aalto.
K25-sarjassa Kouvolan Hiihtoseuran Tore Karavirta oli vahvin ennen Lahden Hiihtoseuran kaksikkoa Ismail Dincia ja Eemeli Dufvaa. K15-sarjan voiton vei nimiinsä KHS:n Veeti Janhunen ennen seurakaveriaan Peetu Heiskasta. Lahden Hiihtoseuran Jussi Haapalainen oli kolmas. K6-mäen voitto meni niin ikään Kouvolaan Kevin Grönvallille. KHS:n Taimi Jussila juoksi maaliin toisena ja LHS:n Luukas Lehtimäki oli kolmas.
Leevi Mutru Cup jatkuu kolmannella osakilpailulla sunnuntaina 8.9.2024. Sarjan päättää valtakunnallisen Latu Lentoon leirin yhteydessä kilpailtava finaali 27.-29.9.2024.