Hiihtolajien maajoukkueissa 10 Lahden Hiihtoseuran urheilijaa

Lahden Hiihtoseura jatkaa vahvana huippu-urheiluseurana hiihtolajeissa. Tulevalla kaudella punavalkoisia nähdään eri lajien maajoukkueissa ja harjoitusryhmissä yhteensä kymmenen. Ampumahiihdon valmennusryhmissä on kaksi urheilijaa, mäkihypyssä neljä ja yhdistetyssä neljä. Heta Hirvonen, Kasperi Valto ja Olli Hiidensalo valmentautuvat...

Lahden Hiihtoseura jatkaa vahvana huippu-urheiluseurana hiihtolajeissa. Tulevalla kaudella punavalkoisia nähdään eri lajien maajoukkueissa ja harjoitusryhmissä yhteensä kymmenen. Ampumahiihdon valmennusryhmissä on kaksi urheilijaa, mäkihypyssä neljä ja yhdistetyssä neljä. Heta HirvonenKasperi Valto ja Olli Hiidensalo valmentautuvat lajiensa A-maajoukkueissa.

Ampumahiihtoliitto nimesi jo aikaisemmin keväällä valmennus- ja harjoitusryhmänsä. Olli Hiidensalo jatkaa ampumahiihdon A-maajoukkueessa, joka vastikään lopetti ensimmäisen leirinsä Vuokatissa. U19-harjoitusryhmässä Vuokatissa harjoittelee nuorten olympia- ja MM-urheilija Kaapo Saarinen

Hiihtoliitto julkisti mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkuevalinnat tiistaina. Parasta aikaa asepalvelusta suorittava Kasperi Valto nimettiin mäkihypyn A-maajoukkueeseen. Jokilaakson Mäkiseurasta Lahden Hiihtoseuraan siirtynyt ja Lahdessa urheilulukiota käyvä Sofia Mattila harjoittelee naisten nuorten maajoukkueessa. Miesten B-maajoukkueeseen nimettiin Mico Ahonen ja nuorten maajoukkueeseen Tuomas Kinnunen.

Yhdistetyssä nuorten joukkuekilpailun olympiavoittaja Heta Hirvonen jatkaa toista kauttaan A-maajoukkueurheilijana. Nuorten maajoukkueeseen nimettiin Planican nuorten MM-kisaedustajat Aino Kanervala ja Nonna Laitinen. Miesten nuorten maajoukkueeseen nousi alle 18-vuotiaiden SM-hopealle Rovaniemellä noussut Aapeli Karislahti.

Lahden Hiihtoseuran pohjoismaisten lajien tavoitteena on saada omia urheilijoita haussa olevien Lahden 2029 MM-kilpailujen joukkueisiin. Tilanne näyttää tällä hetkellä valoisalta.

”Lahden Hiihtoseurassa on tehty määrätietoisesti työtä saadaksemme urheilijoita huippu-urheilun polulle. Tämä työ kantaa nyt hedelmää. Tuntuu erittäin hyvältä, kun ampumahiihdossa kokeneen maajoukkueurheilijamme Olli Hiidensalon lisäksi U19- harjoitusryhmään nimettiin Kaapo Saarinen. Mäkihypyn ja yhdistetyn vahvaa nousua kansainväliselle huipulle tekevät nuoremme ottavat paikkansa maajoukkueryhmissä  ja heidän takanaan on useita urheilijoita, jotka ovat aivan maajoukkuetoiminnan porteilla. Kun ensi kuun alkuun mennessä saamme vahvistuksen siitä, että Lahdessa järjestään pohjoismaisten lajien MM-kilpailut, on näille mäkihypyn- ja yhdistetyn nuorille tavoitteenasetanta varsin selkeää. Menestyminen kotikisoissa on suuri mahdollisuus omalla huippu-urheilu uralla”, sanoo Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Janne Marvaila.

Lahden Hiihtoseuran tehtävänä on varmistaa laadukas arkiharjoittelu koko harrastajan polulle. Maajoukkueleiritykset tuovat lisämahdollisuuksia maajoukkueryhmiin valituille nuorille. Lisäksi Lahden Hiihtoseuran nuoria harjoittelee kaikkien lajien yläkoululeirityksissä Pajulahdessa ja Vuokatissa. 

© 2024 Lahden Hiihtoseura